Kuokkasuontie 5

67600, Kokkola

050 574 0602

9-18 (myös viikonloppuisin)

Hautakivien entisöinti, puhdistus ja uudelleenkultaus

Hautakiven ja aluskiven puhdistus

Sääolot, kynttilöistä valuva steariini ja kiven sijainti esimerkiksi puiden lähellä vaikuttavat kiven likaantumiseen. Usein tahrat, lika tai sammalkasvusto pääsevät pinttymään pikkuhiljaa. Lika on lujassa ja kiven puhdistus on haastavaa kotikonstein hautausmaalla. Tällöin puhdistus kannattaa jättää ammattilaisille.

Kun tilat hauta- ja aluskiven puhdistuksen meiltä, poistamme sammalkasvuston ja muun lian siten, ettei kiveen synny hankaumia tai koloja. Puhdistuksen jälkeen kivi on kuin uusi.

Entisöinti ja uudelleenkultaus

Teemme myös hautakivien ja sukuhautojen entisöintiä paikan päällä. Kulumista syntyy ajansaatossa ilmansaasteiden ja lian myötä. Entisöinti tarkoittaa mm. kultausten uusimista ja pronssisten koristeiden siistimistä. Pronssisia koristeita voi myös lisätä kiveen myöhemmin. Entisöinnin yhteydessä haudalle voidaan myös lisätä kukkareunukset ja oikaista kivi.

Teemme edellä mainittuja töitä laajalla alueella Pohjanmaalta Lappiin asti.